Olen 54-vuotias perheenäiti ja ravintoloitsija.
Haluan tässä blogissani kertoa teille puuhistani, kodistani, kotieläimistäni, herkutteluista, kauniista tavaroista ja asioista, tapahtumista sekä jakaa herkullisia ruoka- ja leivontaohjeitani, joita käytän myös Kievarin kokkauksissa. Osaa niistä on pyydetty, ja joitakin olen antanutkin.
Osa ohjeista omiani, lainattuja olen muunnellut oman makuni mukaan, ja en koskaan leivo tai kokkaa ohjeesta suoraan, vaan maistelen ja heitän ruokaan maun mukaan mausteita ja tykötarpeita, leivonnaisissa laitan jauhoja sekä täytteitä sen mukaan, että tulee herkullista ja suun mukaista. Jokaisen pitää kokeilla itse, ohjeet suuntaa antavia. Jauhojen määrä vaihtelee jauhoista ja merkistä riippuen, älä orjallisesti noudata ohjetta, vaan kokeile sopiva määrä.
Rakastan leipomista ja kokkaamista, joka kesällä työni takia intohimoni.  Talvella leivon satunnaisesti, kokkailen kyllä tarpeen tullen, mutta puuhastelen enemmän kodin, sisustuksen ja kotieläinten parissa.