Kun aamulla menin apukeittiön uumeniin, meidän omenapuu oli puhjennut kukkaan... kesä saapuu. Mittariin katsomalla sekä ikkunasta lumikasoihin tuijottamalla selvisi hirveä totuus. 27 astetta pakkasta ja metrin vallit. Se siitä kesästä.

Ai että miksi omenapuumme kukkii keittiössämme keskellä talvea? Syy on sellainen, että loppusyksystä kuului pihalla hurja poksahdus. Kun menimme ulos, puuvanhus hiljaa vaikertaen lyyhistyi maahan, ja jätti meille hyvästit.

Maailman parhaita omenoita.

Paniikki iski ja keksimme antaa parhaalle omenapuulle monta uutta elämää. Nyt meillä noin 25 oksaa vedessä, kaikki alkavat kukkimaan ja ovat täydessä lehdessä, ja toivottavasti kun se kevät viimein koittaa, ja asetamme ne hellästi maahan, ne juurtuvat ja suovat joskus maailman parhaita omeniaan meille tai ainakin lapsemme lapsille.

Muisti oli heikko aamulla, koska unta oli mennyt päähän vain noin neljän tunnin verran. Sitä se blogin alun väkertäminen sai aikaiseksi. Kun sain lapsen lähtemään kouluun, laahustin takaisin sänkyyn ja vedin täkin korviin.

Kännykkä soi vähän väliä, enkä voinut laittaa ääntä pois, koska odotin tärkeää puhelua.

Nousin ylös ja laahustin takaisin alakertaan. Hoidin työasiat kuntoon, vastailin sähköposteihin ja lähdin uimaan tai siis juoksemaan uimalla. Pieni kunta ja uimahalli, luxusta ja niin ihanaa ja rauhallista ja hauskaa.

Suloinen Tanja, joka on silmälasihankkijani, odotti minua, ja löysimme uudet tosi nastat kehykset. Lasta heti kiusaamaan, että ostin niittikehykset, kun tiesin hänen sanovan, että ne on varmaan kauheet. Mutta eivät olekaan.

Öljy autossa loppu, lisäpullo ja kotiin, pikainen käynti ravintolassa (30 km) kukkia kastelemassa ja katsomassa, että kaikki kunnossa ja lämpöä riittää, ja taas kotiin. Tänää syötiin eilistä soppaa, huomenna leivotaan leipää.

Odotan niin tiistaista Italian-matkaa, sieltä herkkuja tuliaisiksi kotiin ja ystäville.

Mies kävi kuvaamassa hienoja talvikuvia, laitan yhden aamulla muistutukseksi, miksi täällä korvessa kannattaa asua.

Kauniita unia kaikille.